Sähköautoilijan talvilomareittejä Etelä-Suomesta pohjoisen hiihtokeskuksiin 

article-hero-image

Oletko lähdössä pitkälle ajomatkalle sähköautoillen? ABC-latauksen laajan ja toimintavarman verkoston turvin talvimatkailu sähköautolla on helppoa ja huoletonta. Auton latauksen yhteydessä onnistuvat matkan ruokatauot ja kauppareissut, jolloin aikaa säästyy enemmän ladulle ja rinteeseen. Tutustu esimerkkireitteihin ja suunnittele oma talvilomamatkasi sähköautoillen!  

 ABC-lataus on Suomen suurin teholatausverkosto ja palvelemme koko pitkän Suomen mitalla ruuhka-Suomesta Tunturi-Lappiin saakka. ABC Liikennemyymälöiden lisäksi ABC-latausasemia löytyy tiheästi matkasi varrella myös S-ryhmän ruokakauppojen ja hotellien läheisyydestä. Löydät ABC-latausasemat myös suurimpien hiihtokeskusten läheisyydestä, esimerkiksi Kainuusta, Kuusamosta, Posiolta, Sallasta, Leviltä, Ivalosta, Rovaniemeltä ja Kolilta.  

Pohjolan talviset olosuhteet asettavat omat haasteensa myös sähköautoilijalle. Varsinkin aloittelevaa sähköautoilijaa kiinnostaa, kuinka tauot kannattaa suunnitella, millaisella akun varauksella liikkeelle kannattaa lähteä ja kuinka usein ladata akkuja. Tutustu hyödyllisiin vinkkeihin ja ota opit haltuun jo seuraavalla talvilomareissulla!

Tarkasta asemien tehot ja palvelut ABC-mobiilista  

ABC-mobiilista löydät helposti ABC-latausasemat, tarkastat latauspisteiden määrät ja niistä saatavat tehot. Samalla silmäyksellä näet myös latausaseman läheisyydestä löytyvät palvelut, joten auton latauksen voi kätevästi suunnitella esimerkiksi lounastauon tai kauppareissun yhteyteen. Määränpäässä löydät ABC-latauksen useiden Sokos Hotellien yhteydestä.    

Suunnittele oma matkasi ja tarkasta ABC-latausasemat matkasi varrella ABC-mobiilista tai verkkosivujemme karttanäkymästä.

Hyvin suunniteltu reitti on osa sähköautoilijan matkantekoa!  

Reittiesimerkeissä jäljitellään ihanteellisia talviautoilun keliolosuhteita, kun pakkasta on noin – 10 °C, tie on kuiva ja sää poutainen ja tyyni. Autoissa ei ole matkustajien ja matkatavaroiden lisäksi lisäpainoa, eli esimerkiksi kattotelineitä, suksiboksia tai perävaunua.   

Katso vinkit autoiluun talviolosuhteissa!

 Helsinki-Vuokatti   

  • Lähtö Helsingistä noin klo 9 aamulla täydellä akulla.   

  • Muutama tunti ajoa ja noin klo 11 puolen tunnin lataus- ja jaloittelutauko Mikkelissä ABC Pitkäjärvellä.  

  • Klo 13.15 perheen lounastauko ABC Pitkälahdessa Kuopiossa.  Auto latautuu samalla, kun nautitaan Noutopöydän antimista.   

  • Perille Break Sokos Hotel Vuokattiin saavutaan noin klo 16. Hotellin yhteydestä löytyy ABC-latausasema, jossa onnistuu myös suurteholataus.  

  • Reitin varrelta löytyy kaikkiaan 17 ABC-latausasemaa.   

   Kuopio-Levi  

  • Lähtö Kuopiosta klo 9 aamulla täydellä akulla.   

  • Tunnin kuluttua puolen tunnin lataus- ja jaloittelutauko ABC Marjahaassa Iisalmessa.   

  • Lounastauko ABC Kajaanissa klo 11.30. Auto ehtii latautua puoli tuntia.   

  • Reilun tunnin ajon jälkeen kipaistaan matkaevästä S-market Puolangasta, jonka piha-alueella auto ehtii latautua vartin verran.   

  • Eväiden turvin 2 tuntia 40 minuuttia kestävä ajoetappi Rovaniemelle ei tunnu lainkaan pitkältä. Rovaniemellä isommat ostokset Prismasta ja samalla puolen tunnin lataus autolle.  

  • Viimeinen etappi Break Sokos Hotel Leville kestää noin 2 tuntia ja perille päästään iltaseitsemän maissa. Perillä S-market Levin piha-alueelta löytyy ABC-lataus.  

  • Reitin varrelta löytyy kaikkiaan 18 ABC-latausasemaa.  

Tampere-Ivalo  

  • Matka alkaa Tampereelta klo 6 aamulla täydellä akulla.  

  • Aamun tunteina matka taittuu nopeasti ja aamukahville ABC Viitasaarelle saavutaan kahden tunnin ja 45 minuutin ajon jälkeen. Auto latautuu puoli tuntia kahvittelun ajan.   

  • Kahden ja puolen tunnin ajon jälkeen pidetään puolen tunnin lounas- ja lataustauko ABC Tupoksella Oulussa.  

  • Reissun ensimmäiset kauppa-asiat hoidetaan Prisma Rovaniemellä ja samalla auto latautuu ABC-latausasemalla.   

  • Parin tunnin kuluttua takapenkki kaipaa välipalaa ja sitä noudetaan S-market Sodankylästä. Auto latautuu samalla vartin verran.   

  • Viimeinen etappi pitkällä matkalla alkaa S-market Ivalosta, jonne saavutaan iltaseitsemän jälkeen. Auto latautuu kaupan piha-alueella ennen siirtymistä mökille.   

  • Reitin varrelta löytyy kaikkiaan 33 ABC-latausasemaa.

Hyvää ja turvallista talvilomamatkaa!  

Artikkelit

Förmåner

google-play-badge
appstore-badge
footer-abc-logo