ABC-latausverkostossa jo 400 asemaa eri puolilla Suomea

article-hero-image

ABC-latausverkoston 400. asema avattiin Vantaan ABC Petikkoon 1. lokakuuta. Sähköautojen latausverkosto kasvaa vauhdilla, ja erityisesti suurteholataukseen panostetaan nyt vahvasti. Tavoitteena on tehdä sähköautoilusta entistä sujuvampaa tarjoamalla tehokasta latausta matkan varrella.

ABC-latausverkostossa on jo lähes 3 000 latauspistettä, joiden avulla sähköautoilla ajetaan kuukausittain noin 50 miljoonaa kilometriä.

Suurteholataus tuo lisää vauhtia matkaan

Sähköautojen määrä Suomessa kasvaa, ja samalla latauspalveluiden kysyntä lisääntyy. ABC-lataus vastaa kasvavaan tarpeeseen rakentamalla uusia latausasemia ja laajentamalla nykyisiä asemia eri puolilla maata.

– Sähköautoilu ei ole Suomessa enää tulevaisuutta vaan arkipäivää. Kasvava sähköautokanta näkyy vahvasti myös ABC-latauksen käyttömäärissä, minkä vuoksi rakennamme uusia asemia ja laajennamme nykyisiä ennätystahtiin eri puolilla maata, kertoo SOK liikenteen energioista vastaava johtaja Tiina Viksten.

Uusia latausasemia rakennetaan parhaillaan muun muassa Rukalle, Leville, Rovaniemelle, Heinolaan, Porvoon Haikkooseen ja Riihimäen keskustaan. Lisäksi latauskapasiteettia kasvatetaan useissa nykyisissä kohteissa.

Erityisesti suurteholatauksen kapasiteetti ja latauspisteiden määrä kasvavat. Megawattiluokan latauskenttiä rakennetaan muun muassa Tampereen Prisma Kalevan, ABC Varkauden, Prisma Kuopion, ABC Viipurinportin, ABC Kuortin, ABC Juvan, ABC Viitasaaren ja ABC Kuninkaantien yhteyteen.

– Rakennamme nyt erityisesti megawattiluokan latauskenttiä, jotka pystyvät palvelemaan useita autoja samanaikaisesti erittäin suurella teholla. Autoilijalle kehitys näkyy ennen kaikkea lyhyempinä pysähdyksinä. Parhaimmillaan akkuun voidaan ladata satojen kilometrien ajomatka jo noin kymmenen minuutin latauksen aikana, kertoo ABC-latauksen liiketoiminnasta ja kehityksestä vastaava Olli Tervonen SOK.

Latauksen maksaminen onnistuu myös maksukortilla

ABC-latausverkoston kehittämisen rinnalla myös lataamisen maksutapoja on uudistettu. Kaikilla ABC-latauksen suurteholatausasemilla voi nyt maksaa latauksen yleisimmillä maksukorteilla sekä mobiilimaksuilla, kuten Apple Payllä.

– Haluamme tehdä lataamisesta mahdollisimman helppoa myös satunnaisille ja uusille käyttäjille. Siksi kaikilla ABC-latauksen suurteholatausasemilla voi nykyisin maksaa sovelluksen lisäksi myös yleisimmillä maksukorteilla. Säännöllisesti lataavalle ABC-mobiili tuo edelleen parhaan käyttökokemuksen, Tervonen kertoo.

ABC-latausverkosto kehittyy myös tulevina vuosina. Uudet asemat, kasvava latauskapasiteetti ja monipuoliset maksutavat tekevät sähköautolla liikkumisesta entistä helpompaa eri puolilla Suomea.

Ämnesområden