Latausasema ABC-liikenneasemalla – ja nyt myös autosi navigaattorissa

article-hero-image

Latausasemia rakennetaan tällä hetkellä paljon koko maahan. Automatkoilla onkin varaa valita paikka lataukselle, kunhan tietää missä uudet latausasemat ovat. Sopivan latauspaikan hakemista helpottaa auton navigaattori, joka tietää nyt myös ABC-latauksen latausasemat.

Jatkuvasti paranevan latausverkon kääntöpuolena on sopivan latauspaikan löytäminen: autoilijan voi olla vaikea pysyä perillä kaikista uusista latauspaikoista, niiden tehosta ja kokoluokasta. Lisäksi toteutuvan lataustehon kannalta olisi parasta päästä lataamaan mahdollisimman tyhjää akkua ja ovathan latausaseman lähistön palvelutkin tärkeitä. Talven vaihtelevat kelit voivat vaikuttaa paljonkin auton kulutukseen, jolloin lataustarve voi osua kohdalle nopeastikin.

Matkapuhelimeen on onneksi ladattavissa mitä erilaisimpia sovelluksia, joilla sopivan latauspaikan voi löytää. ABC-latauksen asiakkaalle ABC-mobiili-sovellus on kuitenkin tärkein, sillä se kertoo ABC-latauksen latausasemien sijainnit, kokonaistehon ja varaustilanteen. Lisäksi ABC-mobiili-sovelluksella tunnistaudutaan latauspaikalle, eli sovellusta käytetään latauksen käynnistämiseen ja maksamiseen.

Latauksen aikana sovellus kertoo latauksen toteutuneen hinnan ja hetkellisen lataustehon. Voipa ABC-mobiililla tarkistaa latauspaikan muutkin palvelut ja vaikka tilata ruoankin etukäteen lataustauon ajaksi.

Ratin takaa katsottuna auton viihdejärjestelmä ja erityisesti navigaattori ovat kuitenkin käteviä välineitä latauspaikan etsimistä silmällä pitäen. Melkein kaikkien sähköautojen navigaattorit löytävät autolle sopivia latauspaikkoja reittien varsilta, mutta karttatietojen ajantasaisuus vaihtelee. 

Kartalla on ABC-latauspiste 

ABC-latauksen latausasemat löytyvätkin jo yhä useamman auton navigaattorista. Esimerkiksi Polestar 2:n Google Maps -pohjainen navigaattori tietää paitsi ABC-latausaseman sijainnin, myös sen tehon ja latauspaikkojen lukumäärän. 

Autoilijan näkökulmasta hyöty on selvä: kunhan navigaattoriin on asetettu matkakohde, osaavat Polestar ja monet muut autot ehdottaa lataustaukoja autoreissuilla, mukavasti yhteensopiville ja tehokkaille latauspaikoille. Erillistä karttasovellusta ei välttämättä enää tarvita.

Ajantasainen tieto latauspaikoista hyödyttää sähköautoiljaa muillakin tavoilla. 

Latausteho on parhaimmillaan latauksen alkuvaiheessa, mahdollisimman tyhjää akkua ladattaessa. Lisäksi Suomessa talvikelit tuovat pikantin lisänsä sähköautoiluun, lataustehoa kun saadaan eniten lämpimään akkuun. 

Ajantasainen karttadata mahdollistaa parhaan matka-ajon

Toisin sanoen pitkällä matkalla latauspysähdys kannattaa ajoittaa sopivasti akun ollessa vähissä – ja jos mahdollista, akun ollessa sopivan lämpimänä. Juuri tällaisessa latauksen ja lämmityksen ennakoinnissa auton navigaattori yhdessä akuston lämmönhallinnan kanssa on parhaimmillaan. 

Auto osaa ennustaa edessä olevan ajotaipaleen ja esimerkiksi lämpötilan pohjalta varsin tarkasti auton toteutuvan energiankulutuksen. Auton navigaattori ehdottaakin latauspysähdyksiä kuskin mieltymysten pohjalta ja aloittaa monessa autossa akun lämmityksen tarpeen vaatiessa, sopivasti ennen latauspysähdystä. Näin latausteho on ABC-lataukseen saavuttaessa paras mahdollinen. Tällainen optimointi ei voisi toimia, jos auton sovellukset eivät tietäisi paitsi latauspaikkojen sijainteja, myös niiden ominaisuuksia, kuten lataustehoa. 

ABC-lataus onkin toimittanut ajantasaisia latausasematietoja eri autovalmistajien karttajärjestelmiin keväästä 2023 alkaen. Eri autoissa on eri käyttöjärjestelmiä ja ne perustavat toimintansa eri karttaohjelmistoihin, joten käyttökokemus ja kartalle esiin saatavat tiedot vaihtelevat automerkeittäin. Uudet latausasemat ilmestyvät eri autojen kojelautanäkymiin hieman eri tahtiin, mutta yleisesti ottaen kuitenkin ripeästi.

ABC-lataus maksetaan kätevästi ABC-mobiililla. Lataa sovellus puhelimeesi tästä:

Ämnesområden

Artikkelit

Förmåner

google-play-badge
appstore-badge
footer-abc-logo