Tule töihin ABC:lle

abc-toihin-pko-kontiolahti-henkilokunta

TERVETULOA MEILLE TÖIHIN!

Haetpa kokoaikaista työpaikkaa, osa-aikaista työtä tai kesätyötä, löydät etsimäsi ABC:lta. ABC-liikennemyymälässä työ on hyvin monipuolista, sillä liikennemyymälä koostuu erilaisista osa-alueista. Tavalliseen työpäivään kuuluu niin marketin kuin ravintolan monipuolisia tehtäviä esimerkiksi asiakaspalvelua kassalla, ruuan valmistusta keittiössä, tuotteiden hyllytystä sekä liikennemyymälän siisteydestä huolehtimista.

Tarjoamme joustavat työajat, monipuoliset työtehtävät sekä koulutus- ja kehitysmahdollisuudet. ABC on erinomainen työpaikka esimerkiksi uraansa aloitteleville, nuorille ja opiskelijoille. ABC:n suunniteltua urapolkua pitkin sinulla on mahdollisuus edetä liikennemyymälätyöntekijästä liikennemyymäläpäälliköksi. Lisäksi pääset nauttimaan S-ryhmän loistavista henkilökuntaeduista muun muassa henkilökunta alennuksista kaikissa S-ryhmän toimipisteissä. 

Avoimet työpaikat

Haluatko sinä tulla mukaan apsilaiseksi ABC:n jengiin? Et tarvitse välttämättä edes aikaisempaa työkokemusta, me kyllä opetamme kaiken tarvittavan. Tärkeintä on, että haluat oppia. ABC:lla pääset työskentelemään monipuolisesti ravintolassa ja marketissa. ABC tarjoaa joustavan työpaikan myös opiskelijalle, osa-aikaiselle tai kesätyöntekijälle.

Valitse alta löytyvästä listauksesta haluamasi liikennemyymälä ja lähetä hakemus ja liity joukkoomme! Hakeminen vie vain hetken. 

ABC-ketjun avoimet työpaikat ovat nähtävissä

s-ryhma.fi/tyopaikat/avoimet-tyopaikat

Osa työpaikoista on tarjolla Baronan sivuilla 

barona.fi/tyopaikat

footer-abc-logo