ABC on jälleen Suomen arvostetuin huoltamo- ja liikennemyymäläketju

ABC on säilyttänyt asemansa Suomen arvostetuimpana liikennemyymäläketjuna Taloustutkimuksen Brändien arvostus 2026 -tutkimuksessa. ABC vahvisti asemaansa erityisesti arvostuksessa, houkuttelevuudessa ja asiakkaiden kokemissa positiivisissa tunteissa.
ABC sijoittui toimialansa ykköseksi kaikissa keskeisissä mittareissa: arvostuksessa, asiakastyytyväisyydessä, suositteluhalukkuudessa, houkuttelevuudessa ja positiivisissa tunteissa.
ABC vuoden 2026 arvostusindeksi nousi 24,87 pisteeseen, huikeat yli viisi pistettä viime vuodesta! Näin suuri muutos kertoo brändin arvostuksen vahvistumisesta.
Pitkäjänteinen työ näkyy asiakkaiden arvioissa
ABC on ollut toimialansa arvostetuin brändi jo useana vuonna peräkkäin, ja tänä vuonna asema vahvistui entisestään. Myös ABC houkuttelevuus kasvoi selvästi ja positiivisia tunteita kokevien suomalaisten määrä nousi jälleen. Yli kolme neljästä suomalaisesta kertoo käyttävänsä ABC palveluita ainakin silloin tällöin.
”Tulos kertoo siitä, että asiakkaamme arvostavat arjen sujuvuutta, kattavia palveluita ja luotettavia kohtaamisia. Jokainen ABC-asema, ravintola, market ja liikennemyymälä rakentaa tätä kokemusta joka päivä. Suuri kiitos kuuluu asiakkaillemme luottamuksesta ja palautteesta, joka auttaa meitä kehittämään ABC:tä jatkuvasti”, ABC ketjuohjauksen markkinointi- ja kehitysjohtaja Jussi Säilä sanoo.
Vahva tunnettuus koko Suomessa
ABC tunnetaan erinomaisesti kaikkialla Suomessa: lähes 98 prosenttia suomalaisista tuntee ABC:n vähintään nimeltä. Arvostus on vahvinta erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomessa sekä nuorten aikuisten ja lapsiperheiden keskuudessa.
Suomalaiset liittävät ABC erityisesti kotimaisuuden, luotettavuuden ja laadun, joissa ABC sijoittuu selvästi toimialansa keskiarvon yläpuolelle.
ABC tavoitteena on jatkossakin tehdä liikkumisesta, matkustamisesta ja arjen asioinnista mahdollisimman helppoa ja sujuvaa kaikkialla Suomessa.
Tutkimuksesta Taloustutkimuksen ja Alma Median toteuttamassa Brändien arvostus 2026 -tutkimuksessa arvioitiin 693 brändiä 84 tuoteryhmässä. Kohderyhmänä olivat 15-79-vuotiaat suomalaiset ja tutkimukseen osallistui valtakunnallisesti yli 8 000 vastaajaa. Tutkimus toteutettiin huhti-kesäkuussa 2026 verkkokyselynä.






