Nyheter

24.8.2016

ABC-bongari Teemu kiersi kaikki liikennemyymälät

ABC-bongari Teemu kiersi kaikki liikennemyymälät


Elokuun puolivälissä Teemu Kulmala kurvasi Kuninkaantien ABC:n pihaan tyytyväisenä. Facebookissa heitetty haaste oli voitettu ja Kulmala oli viimein kiertänyt kaikki 105 ABC-liikennemyymälää.
 
Kaikki alkoi Toijalan ABC:llä huhtikuussa 2015. Siellä Kulmala oli nähnyt aseman seinällä taulun, johon oli merkitty kaikki Suomen ABC-liikennemyymälät. Kulmala nappasi taulusta kuvan ja kirjoitti Facebook-seinälleen "Olispa kiva kiertää nämä kaikki." Tähän tuttava kommentoi, että siinäpä olisi miehelle haastetta ja Kulmala luonteelleen tyypillisesti tarttui haasteeseen.
 
- Kaikki ABC:t ovat erilaisia ja yksi onkin jäänyt minulle mieleen lähinnä sen ainutlaatuisen sisustuksen suhteen. Siellä on käytetty muun muassa hirttä pöytien ja tuolien
tekoon. Kyseessä on Joutsan ABC, Kulmala kertoo.
 
Kierroksillaan ABC-liikennemyymälöissä Kulmala on usein juonut kahvit. Jos hän on syönyt, on hän valinnut noutopöydän. Turun Lähi ABC! Koulukadulla Kulmala kertoo syöneensä ABC:n pippuripihvin, joka oli "suorastaan taivaallisen hyvää".
 
Paikan päällä Teemu Kulmala on aina julkaissut Facebookiin päivityksen todisteeksi käynnistä. Välillä reissuun on lähdetty ihan vain sunnuntaiajelulle, jonka kohteena on ollut yksi liikenneasema. Kerrankin mittariin tuli sunnuntain kunniaksi noin 300 kilometriä, jotta Teivon ABC:stä sai merkinnän.
 
Elokuussa Kulmala käytti viikon lomastaan useamman päivän, jotta sai viimeisetkin ABC-liikennemyymälät käytyä. Auton mittariin tuli tältä kierrokselta 2100 kilometriä.

Visa allt