Kun sadasosat ratkaisevat – bioetanolilla tehot nousuun

Kun sadasosat ratkaisevat – bioetanolilla tehot nousuun

Ahveniston moottoriradalla vietettiin bioetanoliteemaista päivää 25.8. Tapahtumassa esiteltiin muun muassa bioetanoliautoilun ja -konversioiden tulevaisuuden näkymiä sekä uutta teknologiaa. Kalustoesittelyjen ohessa paikalla oli mahdollista päästä bioetanolilla kulkevien kilpa-autojen kyytiin. Moottoriurheilussa tämän vihreän E85-polttoaineen etuna ovat esimerkiksi selvät lisätehot, mutta hyödyt koskevat myös tavallisia autoja.

Etanoliautoilijat ry:n järjestämässä Puhtaasti bioetanolilla -tapahtumassa Ahvenistolla vauhtia oli tarjoamassa muiden muassa rata-autoilija Emma Kimiläinen bioetanolikäyttöisellä autollaan.

- Ihmiset täällä ovat olleet tosi kiinnostuneita tutustumaan, että mitä bioetanoliautoilu on ja miten tällaisen polttoaineen käyttäminen on ympäristöystävällinen teko. Oli tosi mukavaa osallistua tähän tapahtumaan ja päästä radalle ajamaan, kun koko kilpa-ajokausi on peruttu, Emma sanoo.

Ahvenistolla oli esittelyssä erilaisia autoja, joiden polttoaineena käytetään bioetanolia. Monien kilpa-autojen lisäksi mukana oli mukana liuta aivan tavanomaisia henkilöautoja. Näitä molempia ajoneuvoryhmiä yhdistää helppo tapa, jolla ne saa kulkemaan bioetanolilla: E85-muutossarja. Tämä pieni lisälaite tunnistaa ajoneuvossa käytetyn polttoaineen ja säätää syötön sille sopivaksi. Lisälaitteen asennuksen jälkeen auton polttoaineena voi yhä myös käyttää perinteistä bensiiniä tai bioetanolin ja bensiinin sekoitusta.

Ammattilaiset tuntevat bioetanolin edut

Moottoriurheiluun bioetanoli tuo monenlaisia hyötyjä. Siinä missä tyypilliset bensiinilaadut ovat 95- ja 98-oktaanisia, bioetanolin oktaaniluku on 104. Sen puristussuhde ja sitä kautta teho on bensiiniä suurempi. Moottoriurheilussa bioetanolin käytöstä on useita muitakin hyötyjä kuin tehon kasvu: parempi paineenkesto, moottorin käyminen viileämpänä sekä moottorin ja polttoainejärjestelmän pysyminen puhtaampana. Kaiken lisäksi bioetanoli on ympäristöystävällinen polttoaine.

Kilpa-autoilussa menestys voi olla kiinni sekunnin sadasosista, ja kalustolta haetaan tehon ohessa luotettavuutta. Autourheilijoilla on paljon teknistä ymmärrystä – he ovat eräänlaisia suunnannäyttäjiä. Onkin tärkeää muistaa, että autourheilu ei ole vain huvia: aikojen saatossa sen kautta on syntynyt lukuisia innovaatioita, joita on hyödynnetty aivan tavanomaisissa autoissa. Voisivatko siis myös tavalliset autoilijat hyötyä bioetanolin käytöstä?

Kyllä voivat.

Hyötyjä myös perheautolle

Bioetanolin edut esimerkiksi lisätehojen muodossa eivät ole vain kilpa-autoilijoiden etuoikeuksia, sillä ABC-ketjun myymä Eko E85 -bioetanoli lisää myös aivan tavallisen auton suorituskykyä. Pirkkalassa kotimaisia eFlexfuel-muutossarjoja tekevän StepOne Techin toimitusjohtaja Tuomo Isokivijärvi kertoo, että heidän tekemissään mittauksissa eri autoille on todettu, että normaalissa perheautossa bioetanoli on tuonut tehoa lisää keskimäärin viitisen prosenttia.

- Ahdettuihin autoihin tehonlisäys on vielä suurempi. Muutossarjamalleistamme edistyneimmällä, ensisijaisesti kilpakäyttöön ja virittäjille tarkoitetulla versiolla bioetanolista voidaan saada lisätehoja jopa 15 prosenttia, Tuomo lisää.

Ympäristöä ja lompakkoa säästävä investointi

Eko E85 -bioetanolia myydään 97:llä ABC-asemalla eri puolilla maata. Kierrätystuotteena bioetanoli vähentää autoilun fossiilisia hiilidioksidipäästöjä jopa 80 prosentilla. Eko E85:llä kulkevien autojen ilmastovaikutus on siten merkittävä. Ajan mittaan bioetanolin käyttö tulee myös bensiinillä ajamista edullisemmaksi.

- ABC-asemilla myytävä bioetanoli valmistetaan ruoantähteistä – on tosi hieno asia, että jätettä osataan hyödyntää näin. Henkilöautoon bioetanolia voi tankata, jos siihen on asennettu E85-muutossarja. Valtiolta saa 200 euron tuen tämän lisälaitteen hankintaan, ja koska bioetanoli on halvempaa kuin bensiini, muutossarjan hankinnasta syntyneet kulut tulevat maksettua varsin nopeasti, Emma pohtii.

Dallaspulla ja kahvi S-Etukortilla 3,80 € (norm. 5,10 €) Mini-mahtihampurilainen 4,90 € (ateriat 6,90 €) Kana-pekonipatonki 5,90 € (+ hanajuoma 1 €) Metsästäjänleipä S-Etukortilla 12,90 € (norm. 14,90 €) Omenatarhurin broileria S-Etukortilla 12,90 € (norm. 14,40 €) Sienestäjän possua S-Etukortilla 12,90 € (norm. 13,90 €)