News

26.8.2016

ABC on jälleen luotetuin huoltoasema

ABC on jälleen luotetuin huoltoasema


ABC valittiin yhdeksännen kerran luotetuimmaksi huoltoasemaksi. Kyseessä on Valittujen Palojen Luotetuin Merkki -tunnustus.  ABC:tä arvostettiin erityisesti, koska ketjun nähdään ymmärtävän kuluttajien tarpeita.

- Kuluttajilta saatu tunnustus on meille erityisen merkittävää, sillä osuustoiminnallisena yrityksenä tehtävämme on palvella omistajiamme. Huolehdimme sinusta, eli kuluttajasta, on ollut toimintaamme ohjaava keskeinen ajatus alusta asti, sanoo ABC-ketjun kehitysjohtaja Antti Erikivi.

Suomessa Luotetuin Merkki -tutkimus on toteutettu vuosittain alkaen vuodesta 2001. Tarkoitus on selvittää, mihin merkkeihin kuluttajat luottavat eri tuoteryhmissä. Tutkimukseen vastasi tänä vuonna 1 967 henkilöä.

Kiitos asiakkaillemme!

Show all