Virkeät 24 h huoltoasemat -kilpailun yhdeksi voittajaksi ABC Viipurinportti
31.10.2011
Lappeenrannassa sijaitseva ABC Viipurinportti valittiin yhdeksi voittajaksi Vuoden 2011 Vireät 24 h huoltoasemat -kilpailussa. Työterveyslaitoksen mukaan ABC Viipurinportissa on kattavasti terveellistä ruokatarjontaa, joka edistää ammattikuljettajien työkykyä sekä ylläpitää ajoterveyttä.
Terveellistä ruokaa saa nyt entistä useammalta huoltamolta
Työterveyslaitoksen Virkeänä ratissa - ruoasta terveyttä tien päälle -kilpailu palkitsi 24 tuntia auki olevia huoltoasemia, jotka ovat ruokatarjonnassaan ja mainonnassaan huomioineet työterveysnäkökulmat. Valinnassa kiinnitettiin huomiota myös siihen, miten työntekijöiden työhyvinvoinnista huolehditaan. Lisäksi tärkeänä pidettiin henkilökunnan tietoa ja taitoa tarjota virkeyttä ylläpitäviä ruokavaihtoehtoja.
Muita palkittuja olivat Neste Hartola Jari-Pekka, Neste Motorest Tuuliruusu Mäntsälässä, Shell Helmisimpukka Iittalassa ja Teboil Tähtihovi Heinolassa. Palkituista asemista ABC Viipurinportti ja Neste Hartola Jari-Pekka ovat voittajajoukossa jo toista vuotta peräkkäin.
– Terveellinen ruokatarjonta huoltamoilla on lisääntynyt tuntuvasti viimeisen vuoden aikana ja kilpailun taso on koventunut. 2011 erot huoltoasemien välillä olivat pienemmät kuin edellisenä vuonna, kertoo tutkija Jarmo Sallinen Työterveyslaitoksesta.
Huoltoasemien ruokatarjonnasta löytyi monia parannuksia. Leivän päälle oli tarjolla 60-prosenttista margariinia ja ruoka-annoksissa oli usein leivittämätöntä kalaa, vähärasvaista jauhelihaa tai makkaraa. Kahvila- ja vitriinitarjonnassa kevyet vaihtoehdot olivat tarjolla ensimmäisinä ja helposti saatavina. Sen sijaan harvalla huoltamolla käytetään vähärasvaista juustoa (< 17 %) ja kuitupitoisia pasta- tai riisituotteita.
– Ammattikuljettajat kaipaavat edelleen lisää terveellisiä yöruokailupaikkoja. Tänä vuonna salaattitarjontaa löytyi puolella arvioiduista asemista. Keiton ja puuron tarjoaminen yöaikaan on niin ikään lisääntynyt. Hedelmiä ja marjoja voisi tarjota paljon nykyistä enemmän, toteaa Sallinen.
Tänä vuonna 63 prosentilla asemista oli terveellisen ruoan valintaa helpottavaa mainontaa, kun vastaava luku 2010 oli 25 prosenttia. Terveellistä mainontaa on useimmiten ruokalinjastossa, huoltoaseman pihalla ja ravintolan verkkosivuilla. Mainonta liittyy kevyisiin vaihtoehtoihin, lautasmallin mukaiseen ateriaan sekä rasvan laatuun ja määrään liittyvään tietouteen. Lisäksi Sydänmerkki-tuotteita myytiin asemien yhteydessä olevissa kaupoissa.
Kilpailussa menestyneet huolehtivat myös henkilökuntansa työhyvinvoinnista. Yleisin tapa oli työntekijöiden kannustaminen liikuntaan liikuntaseteleillä tai alennuksilla liikuntapaikoille. Matkoja ja virkistyspäiviä järjestettiin. Joillakin asemilla oli kiinnitetty huomiota työergonomiaan, tehty työyhteisötutkimuksia sekä kartoitettu työn haitta- ja vaaratekijöitä. Myös laaja työterveyshuoltosopimus mainittiin kyselyssä yhtenä tapana huolehtia huoltamohenkilökunnan työhyvinvoinnista.
Kilpailussa mukana olleet 24 h auki olevat huoltoasemat arvottiin alueellisesti tasapuolisesti Etelä-, Länsi- ja Pohjois-Suomen alueilta sekä liikenteen vilkkaista solmukohdista. Laillistettu ravitsemusterapeutti suoritti arvioinnit kesäkuun 2011 aikana. Kaikkiaan arvioitiin 30 huoltoaseman ruokatarjonta. Virkeänä ratissa - ruoasta terveyttä tien päälle -hanketta rahoittaa Euroopan Sosiaalirahasto (ESR).
Lisätiedot:
ABC Viipurinportti Lappeenranta: vuoropäällikkö Hanna Tirronen p. 010 7620 305, hanna.tirronen@sok.fi
Jarmo Sallinen, tutkija, Työterveyslaitos, p. 043 824 1960, jarmo.sallinen@ttl.fi
