ABC-liikennemyymälät siirtyvät Reilun kaupan kahviin
Kaikissa S-ryhmän ABC-liikennemyymälöiden ravintoloissa ryhdytään käyttämään Reilun kaupan kahvia vuoden 2007 alkuun mennessä. Päätös on merkittävä, sillä ABC-ketju on ensimmäinen liikennemyymäläketju maailmassa, joka vaihtaa kaikkien toimipaikkojensa kahvit Reilun kaupan kahviin.
– Päätös siirtyä Reilun kaupan kahviin oli meille helppo. Tuote on hyvä ja laadukas, ja kun samalla voimme olla mukana vaikuttamassa positiivisesti kahvintuottajien elämään kehitysmaissa, oli valinta yksinkertainen, ketjupäällikkö Ari Sääksmäki SOK:n ABC-ketjuohjauksesta toteaa.
ABC-liikennemyymälöiden yhteydessä sijaitsevissa ravintoloissa myydään vuodessa noin 20 miljoonaa kupillista kahvia eli yhteensä 200 000 kiloa. Reilun kaupan kahvista maksetaan kehitysmaiden viljelijöille maailmanmarkkinahintaa parempaa korvausta sekä erillistä Reilun kaupan lisää. Näin ollen ABC-liikennemyymälöiden kahvipäätös tuo viljelijöille lisätuloja yli 80 000 dollaria vuodessa. Rahalla viljelijät voivat parantaa perheidensä elinoloja ja hankkia esimerkiksi koulutusta ja terveydenhuoltoa kokonaisiin kyläyhteisöihin.
– ABC-ketjun kahvivaihdoksen myötä Reilun kaupan hyödyt tavoittavat yhä useampia kehitysmaiden viljelijöitä ja työntekijöitä. Samalla päätös tarjoaa suomalaisille kuluttajille lisää mahdollisuuksia kuluttaa vastuullisesti, sanoo toiminnanjohtaja Tuulia Syvänen Reilun kaupan edistämisyhdistyksestä.
ABC-ketjun ravintolat ovat valinneet Reilun kaupan kahvikseen Meiran uutuuskahvi Meiran Reilun. Kahvi tuli myyntiin ruokakauppoihin syyskuun alkupuolella ja suomalaiset ovat ostaneet sitä reilussa kuukaudessa jo kymmeniätuhansia kiloja. Meiran Reilun kahvipavut viljellään Hondurasissa, Guatemalassa ja muissa Keski-Amerikan maissa, ja se on 100-prosenttista arabica-kahvia.
S-ryhmä on tällä hetkellä markkinajohtaja Suomen Reilun kaupan tuotteiden päivittäistavaramyynnissä. Reilun kaupan tuotteita on S-ryhmän marketeissa myyty tammi-syyskuussa 4,2 miljoonalla eurolla. Kasvua viime vuoteen verrattuna on 37 prosenttia. Selkeä ykköstuote on banaani, jonka myynti on kuluvana vuonna kasvanut 33,5 prosenttia. Hyvät kasvuluvut ennakoivat S-ryhmän Reilun kaupan myynnin kasvavan kokonaisuudessaan kuluvana vuonna reippaasti viimevuotista paremmaksi, jolloin Reilun kaupan tuotteita myytiin S-ryhmän päivittäistavarakaupassa yhteensä noin 4,3 miljoonalla eurolla.
Lisätietoja:
ABC: Ketjupäällikkö Ari Sääksmäki, SOK ABC-ketjuohjaus, puh. 050 388 3031,
ari.saaksmaki@sok.fi
Reilun kaupan edistämisyhdistys: tuotepäällikkö Anne Hedman, puh. (09) 5658 6814, anne.hedman@reilukauppa.fi, www.reilukauppa.fi
Meira Oy: myynti- ja markkinointijohtaja Markus Gotthardt tai
markkinointipäällikkö Jaakko Kurvinen, puh. 0207 44 3500, etunimi.sukunimi@meira.fi
Lue lisää uudesta kahvista Meiran
Reilu kahvi
